Petristä sanottua

”Tulevalla kaudella eduskuntaan tarvitaan turvallisuuden osaajia. Petrin asiantuntemus, kokemus ja ymmärrys turvallisen yhteiskunnan rakentamisesta aiheen koko laajuudessa on kiistatonta.

Petri on reservin upseeri, kriisinhallintaveteraani, ympäristöasiantuntija ja kokenut vaikuttaja yhdessä ja samassa jämäkässä paketissa. Ehdottomasti äänesi arvoinen ehdokas.”

Atte Harjanne
Kansanedustaja

“Petri on palauttanut uskoni politiikkaan. Erityisesti arvostan hänen tekemäänsä työtä Kallaveden suojelemiseksi.”

Mikko Kokkonen
Maanviljelijä, Pro Kallavesi -liikkeen perustaja

“Petri on toiminut esimiehenäni kohta viisi vuotta. Tänä aikana jätehuollon toimintaympäristön muutokset ovat edellyttäneet yhtiöltä lukuisia päätöksiä ja toimintalinjauksia.

Arvostan Petrin huolellista perehtymistä, rationaalista suhtautumista vaikeisiinkin asioihin sekä positiivista että avointa asennetta. Tämä mahdollistaa aktiivisen ja ketterän hallitustyön, joka sparraa yhtiötä jatkuvasti kehittymään. Ilman sujuvaa toimitusjohtajan ja puheenjohtajan yhteistyötä tämä ei onnistu.”

Arto Ryhänen
Toimitusjohtaja, Jätekukko Oy

“Petri Nieminen on asioihin huolellisesti perehtyvä ja sitkeä päättäjä.

Tulevaisuuden talous on rakennettava luonnonvarojen kannalta kestävästi. Tutkijataustaisena kansanedustajana arvostan myös sitä, että Petri käyttää tutkittua tietoa päätöksentekonsa tukena.

Olemme ottaneet Petrin kanssa molemmat kantaa esimerkiksi Heinäveden reitin vaalimisen puolesta; arvokkaiden vesistöjen ääreen ei tule perustaa kaivoksia. Olen vakuuttunut siitä, että Petri kannattaa valita edustamaan Savo-Karjalaa!”

Mari Holopainen
Kansanedustaja 2019–2013

“Tapasin Petrin yhteisessä illanvietossa hänen aloitettuaan työt Iisalmen kaupungilla. Hän on avoin ja miellyttävä persoona, joka heittäytyy rohkeasti uusiin haasteisiin. Petri osoitti musikaalisuutensa jo samana iltana esiintymällä henkilöstötilaisuudessa ja pyysinkin hänet samantien mukaan bändiimme, jossa oli sopivasti laulajan paikka vapaana.

Iisalmen vuosien aikana ehdimme tehdä useita yhteisiä keikkoja, joiden puitteissa opin tuntemaan Petrin myös tavoitteellisena ja asioihin tarkasti perehtyvänä kaverina. Hänen mielipiteensä ovat aina perusteltuja ja hyvää tulevaisuutta rakentavia. Ystävyytemme on säilynyt hyvänä, vaikka rakkaus ja työ veivätkin miehen Kuopioon isommille areenoille. Voin lämpimästi suositella häntä puolustamaan alueemme etuja valtakunnankin tasolla.”

Terho Savolainen
Elinkeinojohtaja, Iisalmen kaupunki

”Tunnen Petrin järjestötoiminnan eli 125-vuotiaan Kuopion Luonnon Ystävän Yhdistys ry:n (KLYY) kautta. Hänen hallitus- ja puheenjohtajakautensa (2019–2020) olivat haastavaa aikaa, koska Kallavettä uhkasi jättimäinen sellutehdashanke ja Kuopio valmisteli uutta metsäsuunnitelmaa. Petrin asiantuntemus oli avainasemassa luonnonsuojeluväelle näiden molempien haasteiden edessä.

Kaupunginvaltuutettuna Petri on myös johdonmukaisesti puolustanut ympäristö- ja luontoarvoja. Petri edustaa sekä aatetta että realismia niin ympäristöasioissa kuin politiikassa yleisemminkin. Suomi ja maakuntamme saisivat hänestä Arkadianmäelle oivan asioittensa ajajan.”

Atte von Wright
Professori emeritus, KLYY:n kunniapuheenjohtaja

”On hienoa, että jokunen vuosi sitten Kuopio sai Petrin kaltaisen uuden päättäjän keskuuteemme. Lyhyessä ajassa hän on vakuuttanut monen kuopiolaisen aktiivisella ja asiantuntevalla toiminnallaan. Hänellä on vilpitön ja vaikeuksia pelkäämätön halu viedä maaliin vaikeitakin asioita.

Petri pystyy tekemään rakentavaa yhteistyötä ja asiantuntijataustaansa hyödyntäen esittämään selkeästi ajatuksensa päätösten pohjaksi.”

Matti Sariola
Kaupunginvaltuutettu, Musiikin lehtori