Lehtikirjoituksia

Finnpulp on todellinen riski Kallavedelle

Petri Nieminen | 29.7.2018 | Lehtikirjoituksia

Julkaistu Savon Sanomissa 29.7.2018.

Finnpulp Oy suunnittelee maailman suurinta havusellutehdasta Kuopion Sorsasaloon. Tehtaan aiheuttama kuormitus johtaisi Kallaveden tilan huomattavaan heikkenemiseen.

Fosforin, sulfaatin ja lämpöpäästön yhteisvaikutuksesta sinileväkukintojen määrä Kuopion kaupungin lähivesialueella lisääntyy siten, että virkistyskäyttömahdollisuudet heikentyvät oleellisesti. Uiminen ja järviveden käyttö pesu- ja löylyvetenä estyvät kukintojen aikaan, mikä vaikuttaa huomattavasti myös matkailuelinkeinoon.

Tämän lisäksi, kun haisevista rikkiyhdisteistä aiheutuu hajuhaittaa, on vaikutus kaupungin imagoon merkittävä. Vaikuttaa siltä, että kukaan ei valtakunnan tasolla ota huomioon kaikkien nyt nousukaudella vireillä olevien sellu- ja metsätaloushankkeiden kokonaisvaikutuksia metsä- ja vesiluontoomme.

Kuopion kaupunki on strategiassaan määritellyt itsensä hienosti ”hyvän elämän pääkaupungiksi”, ja sillä on kaikki edellytykset siihen vielä toistaiseksi. Kuopio on luontokaupunki, jonka valtteja ovat hienot vesistöt ja metsät. Täällä on hyvä elää ja hengittää.

Nämä valtit tulisi säilyttää myös tuleville sukupolville. Esimerkiksi kaupungin lähialueelta sijaitsevasta Kallaveden saaristosta, joka on Natura-aluetta, löytyy valtakunnallisestikin hienoa rakentamatonta rantaa. Hietasalon upeat hiekkarannat ovat vain muutaman kilometrin päässä Saaristokaupungista.

Ollaanko kaikki kaupungin todelliset valtit valmiita uhraamaan työpaikkojen ja lisääntyvän taloudellisen hyvinvoinnin takia? Lisääkö se kuitenkaan kuopiolaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia?

Teollinen toiminta on vaikeaa ilman sosiaalista toimilupaa. Hanketta ei selvästikään kannateta Kuopion alueella varauksetta, sillä hanketta vastustavalla Pro Kallavesi -ryhmällä on jo noin 2 000 jäsentä.

Isossa kuvassa haluaisin herätellä ajattelemaan, että mikä meille kaupunkilaisille riittää. Ovatko nämä työpaikat ehdottoman tärkeitä? Meneekö Kuopiolla jotenkin huonosti? Mielestäni täällä ovat asiat hyvin ja menossa entistä parempaan suuntaan. Kuopio ei tarvitse viereensä sellutehdasta.

Jaa tämä teksti:

Vastaa