Onko vihreissä miehille tilaa?
Vihreiden puoluekokouksessa suurimmalla äänimäärällä varapuheenjohtajaksi valitusta Atte Harjanteesta ei tullut puolueen puheenjohtajan sijaista, eikä ministeriä. Puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä päättivät äsken näin. Olen pettynyt päätöksiin. Oma motiivini osallistua taannoin vihreiden puoluekokoukseen oli se, että pääsin antamaan ääneni Atte Harjanteelle. Antina kyseiseen kokoukseen osallistumisesta oli loppupeleissä kuitenkin vain se, että pääsin kommentoimaan paikallismedioihin vihreiden kannabiskantaa, jota en itse kannattanut.
Liityin vihreisiin v. 2017, enkä ole aiemmin ottanut puolueen sisäisiin asioihin kantaa. Nyt minulla tuli tarve tehdä niin, koska puolueessa tehtävät päätökset vaikuttavat meihin omilla kasvoillamme kuntapolitiikkaa tekeviin tavallisiin ihmisiin. Puolueeseen kuuluminen on minulle lähtökohtaisesti työkalu päästä vaikuttamaan kotikaupunkini ympäristöpolitiikkaan, jossa on viime vuosina tehty suoraan sanottuna huonoja päätöksiä (mm. Finnpulpin kaavoituspäätös). Hakeuduin mukaan poliittisen päätöksenteon piiriin, koska minulla on kompetenssia ja näkemystä erityisesti ympäristö- ja luonnonsuojelukysymyksiin liittyen. Samalla olen toisaalta kokenut poliittisen toiminnan ja työelämän yhdistämisen haasteelliseksi.
Maria Ohisalon äitiysloman ajan puolueen puheenjohtajan tehtävää hoitaa Iiris Suomela. Ympäristö- ja ilmastoministeriksi valittiin Emma Kari ja nykyinen ministeri Krista Mikkonen siirtyy sisäministeriksi. Atte Harjanne, joka olisi voinut viedä puoluetta nykyistä enemmän koko Suomen puolueeksi, sivuutettiin. Ministerikierrätys ei toiminnallisesti ajateltuna ole mielestäni järkevää. Krista Mikkonen on hoitanut ympäristö- ja ilmastoministerin pestiä hyvin ja Emma Karin hyppääminen nyt kehiin kesken luonnonsuojelulain ja maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen ei mielestäni ole kokonaisuutta katsoen kannatettavaa. Missä välissä asioihin perehdytään ja syvennytään?
Osmo Soininvaara kirjoitti Verde-lehteen tovi sitten hyvin siitä, kuinka vihreiden tulisi pyrkiä puhuttelemaan nykyistä enemmän tavallisia äänestäjiä oman ydinäänestäjäjoukon, nuorien naisten, lisäksi. Siis siinä tapauksessa, mikäli puolue haluaa kasvaa ja olla koko Suomen puolue: https://www.verdelehti.fi/…/saksan-vihreat-nostivat…/
Vihreät ovat kuitenkin mielestäni menossa väärään suuntaan. Puolueella on valtakunnan tasolla ongelma tavoittaa miesäänestäjiä, ja pelkään pahoin, etteivät uusimmat päätökset tuo muutosta tähän asiaan. Identiteettipolitiikka ja feminismin ylikorostaminen ovat puolueen viestinnässä haitallisia asioita, mikäli halutaan puhutella kaikkia ihmisiä. Suomessa on jo olemassa feministinen puolue (FP). Itse olen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vankka kannattaja, mutta en ole feministi, ja välttäisin kyseisen arvolatautuneen termin käyttöä puolueen viestinnässä. Demarit tiedottivat äskettäin tasa-arvoisesta perhevapaauudistuksesta, mutta vihreillä sekin asia kääntyi feministiseksi perhevapaauudistukseksi. Sen nimisestä uudistuksesta ei löydy tietoa valtioneuvoston sivuilta.
Oman sukupuolen korostaminen puolueessa, jonka toiminnan perusta pitäisi olla sukupuolten välinen yhdenvertaisuus, on erikoista. Kokisin outona kampanjoida oman sukupuoleni kautta esim. teemalla “Lisää nuoria miehiä päätöksentekoon”. Toisin päin tämä vaikuttaa olevan peruskauraa. Puolueen painotuksista johtuen vihreän naisehdokkaan on todennäköisempää tulla valituksi kuin miehen (https://lauspalo.com/…/vihreiden-aanestyskayttaytyminen-on…/).
Onko miehenä siis mahdollista tehdä vihreissä poliittista uraa tällä hetkellä?
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta haluan uskoa, että vastaus on kyllä, ja pyrin parhaani mukaan määrätietoisesti edistämään vihreitä arvoja oman poliittisen toimintani kautta. Tulevaisuus näyttää, että mihin se polku vie.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.