Kaivoslain uudistustarpeet – tuleva hallitus tärkeiden asioiden äärellä
Konkurssikaivosten valtiolle kaatuvat sulkemiskustannukset puhuttavat
Kaivoslain (621/2011) uudistustarpeesta on käyty viimeisen vuoden aikana aktiivista keskustelua, joka on entisestään kiihtynyt lähiviikkoina ja -kuukausina. Taustalla ovat olleet EU:n ja Kanadan välinen CETA talous- ja kauppasopimus sekä mm. Hituran kaivoksen sulkeminen ja sen veronmaksajien kontolle kaatuneet kustannukset. Aiempi kaivoslaki oli vuodelta 1965 ja uudistettiin vajaat kymmenen vuotta sitten.
Kanadalaisen Belvedere Miningin vuonna 2015 tapahtuneen konkurssin myötä Hituran kaivoksen sulkemistoimenpiteet ovat jääneet valtion maksettavaksi, sillä konkurssipesä oli varaton ja kaivoksen sulkemiseen ja jälkihoitoon tarkoitettu 2 miljoonan euron vakuus riittämätön tarvittavien toimenpiteiden hintalappuun verrattuna. Tästä syystä valtio rahoitti Hituran kaivoksen sulkemisen ensimmäistä vaihetta 5 miljoonalla eurolla vuonna 2017, ja tänä vuonna alkavaan toisen vaiheen sulkemiseen hallitus esitti viime elokuussa 16,3 miljoonan euron lisärahoitusta. Keskipohjanmaan artikkelissa kirjoitettiin 30.8.2018, että ympäristöministeriö arvelee, ettei rahan tarve pääty tähän.
Valtion rahoitusta tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan myös vanhempien hylättyjen sekä aikanaan riittämättömin kunnostustoimin suljettujen kaivosalueiden sulkemisessa. Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2018 julkaisemassa KAJAK II-raportissa on kuvattu Hituran lisäksi 14 muuta kaivosaluetta, joille on varastoitu happoa tuottavia kaivannaisjätteitä kuten rikastushiekkaa ja sivukiviä, jotka tuottavat ympäristöön happamia metalli- ja sulfaattipitoisia valumavesiä. Näistä iso osa sijaitsee Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa (kuten Särkiniemi, Kangasjärvi, Kotalahti, Ruostesuo, Hammaslahti, Otravaara ja Outokumpu). Kyseisten kohteiden kunnostustarvetta ja edelleen tarvittavia sulkemistoimenpiteitä tuleekin mielestäni kartoittaa tulevaisuudessa lisää. Tehtävää siis riittää.
Onko Suomi varautunut riittävästi ns. CETA-sopimuksen voimaantuloon?
EU:n ja Kanadan välisen laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen (CETA) investointisuojamekanismin pelätään rajoittavan kaivoslain kehittämistä/muuttamista tulevaisuudessa. Investointisuojan tarkoituksena on varmistaa kanadalaisten sijoitusten yhdenvertainen kohtelu EU:ssa suhteessa eurooppalaisiin sijoituksiin. Suomessa toimivat tällä hetkellä kanadalaiset kaivosyhtiöt Agnico Eagle, joka operoi Euroopan suurinta kultakaivosta Kittilässä, sekä First Quantum Minerals (FQM), joka pyörittää Pyhäsalmen kaivosta. Investointisuojan ansiosta kanadalaiset kaivosyhtiöt voisivat halutessaan käynnistää oikeusprosessin Suomen valtiota vastaan, mikäli ne katsoisivat CETA-sopimuksen oikeuksiaan loukatun, kerrotaan Taloussanomien artikkelissa 7.1.2019. Artikkelissa haastateltu professori Kulovesi kertoo myös UEF blogissa näin tapahtuneen esimerkiksi Romaniaa vastaan Gabriel Resources yhtiön nostamassa oikeusprosessissa, jossa yhtiö vaatii 4,4 miljardin dollarin korvauksia siitä, että kultakaivoshanke jäädytettiin Romanian valtion toimesta sen jälkeen, kun hanke oli kohdannut erittäin voimakasta kansalaisvastustusta. Kyseinen Roșia Montanăn kultaesiintymä on nykytiedon valossa Euroopan suurin. Kanadalaisten yhtiöiden nostamia CETA-sopimuksen loukkaukseen liittyviä kiistoja on esiintynyt myös Kreikassa.
Suomessa eduskunta hyväksyi 16.5.2018 CETA-vapaakauppasopimuksen äänin 141-42 vasemmistoliiton ja vihreiden äänestäessä vastaan. Hallitus käynnisti selvityksen CETA-sopimuksen aiheuttamista mahdollisista muutostarpeista kaivoslakiin, mutta tässä työ- ja elinkeinoministeriön Borenius-asianajotoimistolla teettämässä selvityksessä ei havaittu muutostarpeita.
Kansanuutiset kirjoitti 11.12.2018, että keskustelu kaivoslain uudistamistarpeesta kuitenkin jatkuu eduskunnassa. Ulkoasiainvaliokunta on hyväksynyt yksimielisesti lausuman, jonka mukaan hallituksen tulisi jatkaa kaivoslain ja muun kaivostoimintaan vaikuttavan lainsäädännön uudistamistarpeen arviointia. Samassa lausumassa edellä mainittu työ- ja elinkeinoministeriön teettämä selvitys todettiin suppeaksi.
CETA-sopimukseen liittyvien huolien lisäksi vihreät (esim. Krista Mikkonen, Mari Holopainen ja Veli Liikanen) ovat aktiivisesti tuoneet esille näkökulmia kaivoslain uudistamiseen liittyen ja keskustelua on käyty mm. louhintaveron tarpeesta. Outi Alanko-Kahiluoto on jättänyt 7.1.2019 hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien kaivoslain uudistamistarvetta, kaivosveron käyttöönottoa sekä kaivostoiminnan haittojen ennaltaehkäisyyn ja valvontaan liittyvän lainsäädännön selvitystä. Vaalikauden vaihtuessa vastuu kaivoslain kokonaisuudistamisesta jäänee tulevalle hallitukselle ja eduskunnalle.
Kaivos- ja ympäristönsuojelulain mukaiset vakuudet ovat Suomessa riittämättömiä kaivosten sulkemiseen
Kaivosten sulkemisen ja jälkihoidon toimenpiteet ovat kaivoskohtaisia ja riippuvat mm. malmityypistä ja kaivoksen koosta, mutta koostuvat tavallisesti esim. kaivosalueen maisemoinnista, pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuksesta, vesienkäsittelystä, kaivannaisjätealueiden peittorakenteiden rakentamisesta, pilaantuneiden pohjavesien käsittelystä tai suojapumppauksista, aitojen ja kylttien asentamisesta sekä sulkemis- ja jälkihoitovaiheen ympäristötarkkailusta, jota tulee toteuttaa kymmenien tai jopa satojen vuosien ajan kaivosten sulkemisen jälkeen. Myös jo suljetun kaivoksen vesienkäsittelytarve voi kestää kymmeniä tai satoja vuosia (ks. Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt). Kaivoksen sulkemisen suunnittelu pitäisi aloittaa jo suunnitteluvaiheessa ja kaivoksen asteittainen sulkeminen toiminnan edetessä tulisi olla käytäntö, joka pitäisi mainita myös kaivoslaissa.
Nykyisen lainsäädännön pohjalta asetettavien kaivosten vakuuksien osalta on havaittu, että ne ovat käytännössä riittämättömiä. Kaivosten vakuudet koostuvat kaivoslain mukaisesta kaivostoiminnan lopettamista varten asetettavasta vakuudesta, joka kattaa vain yleisen turvallisuuden huomioimisen kaivosten sulkemisessa (mm. aitaamisen), sekä ympäristönsuojelulain mukaisesta jätehuollon varmistamiseksi asetettavasta vakuudesta, joka kattaa vain kaivannaisjätealueiden sulkemistoimenpiteet. Mielestäni näiden tulisi yhdessä kattaa KAIKKI kaivosten sulkemiseen ja jälkihoitoon liittyvät kustannukset, jolloin yhteiskunnalle ei jäisi maksettavaa.
Vakuuksien riittämättömyydessä lienee osin kyse myös luvittavien viranomaisten eli aluehallintovirastojen (AVI) sekä turvallisuus- ja kemikaaliviraston (TUKES) käytäntöjen uudistamistarpeesta vakuuksien määrittelyssä, joka ei niinkään ole lainsäädännöllinen, vaan enemmänkin soveltamisasia.
Mitä tulisi tehdä?
Louhintaveron käyttökelpoisuus Suomessa tulee selvittää ja vakuuskäytäntöjä kehittää muun Euroopan tasolle; yritysten tulee itse vastata kaivosten sulkemisen kustannuksista. Vakuuksien riittävyyden varmistamiseksi tarvitaan tarkennuksia kaivoslakiin ja ympäristönsuojelulakiin. Lisäksi tulee kehittää työkalu kaivosten vakuuksien laskentaan sekä yhtenäistää viranomaiskäytäntöjä. Malminetsintä ja kaivostoiminta luonnonsuojelualueilla tulee kieltää.
Kansallisomaisuudestamme tulisi jäädä enemmän rahallista hyötyä Suomeen. Malmivarantomme eivät katoa mihinkään, vaikka niitä ei heti hyödynnettäisikään. Esiintymiämme ei siis kannata antaa pois liian halvalla – tulevatkin sukupolvet tulevat tarvitsemaan kallioperämme mineraaleja. Suomen tulisi edistää kiertotaloutta esimerkiksi elektroniikkaromussa olevien arvokkaiden metallien talteenoton kehittämisessä. Jo olemassa olevienkin kaivosten kaivannaisjätealueilla voi olla hyödyntämättömiä resursseja, joita tulisi saattaa hyötykäyttöön esim. rikastushiekkojen uudelleenprosessoinnin ja inerttien sivukivien hyödyntämisen kautta.
Kaivoslain kokonaisuudistaminen vaati kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaista näkemystä. Tahdon olla mukana vaikuttamassa ja kehittämässä Suomen lainsäädäntöä ympäristön- ja luonnonsuojelu sekä kestävän kehityksen periaatteet huomioon ottaen.
0 vastausta artikkeliin “Kaivoslain uudistustarpeet – tuleva hallitus tärkeiden asioiden äärellä”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Vuoden 2011 kaivoslain muutoksen jälkeen uusia kaivoksia ei tiettävästi ole avattu Suomeen, on kyse ainoastaan kehityshankkeista. On todella törkeää, että esimerkiksi saksalaiset suunnittelivat graffitti-kaivosta Heinävedelle keskelle Suomen järvivesistöjä. Eikö luontoarvoilla ole mitään väliä, kun valtiota johdetaan talouden ehdoilla? Onneksi kansalaisten vastustus on suurempaa kuin kaivosalan into toteuttaa näitä kehityshankkeita. Kultaesiintymiäkin on monin paikoin Suomea, niiden kaivaminen ei vain ole järkevää esim. vesistöjen ja asutuksen takia. Lakia pitäisi kuitenkin uudistaa siihen suuntaa, että enemmän tuottoa jäisi maanomistajille, kunnille, ja valtiolle, jos näitä luonnonvaroja kaivetaan ylös maaperästä. Ne voidaan kaivaa vain kerran, ja korvauksen on oltava siihen nähden kohtuullinen. Kapitalismi on n. 200 vuoden aikana hyvin lyhyt jakso ihmiskunnan elämässä, eikä sen ehdoilla voi elää luonnon keskellä tulevaisuudessa. Kestävä kehitys on otettava huomioon ainakin Suomessa. Koska luonto on muovautunut tuhansien vuosien aikana. Luonto on pidettävä puhtaana ihmisten jätteistä.
Kaivoslupaan johtavaa prosessia ei tosiaan ole vielä toteutettu vuoden 2011 lain pohjalta. Varauksia ja malminetsintää on kuitenkin lain voimaantulon jälkeen tehty ja toiminnassa olevien kaivostemme (riittämättömät) kaivosvakuudet (§ 108) ovat jo nykyisen lain mukaisia. Niiden osalta lakiin on kirjattu 3 vuoden siirtymäsäännös lain voimaantultua. Riittämättömiä ovat myös ympäristönsuojelulain (YSL) mukaiset kaivannaisjätteen jätealueita koskevat vakuudet (§ 59, 60). YSL uusittiin vuonna 2014 – vanha laki oli vuodelta 2000.
Kaivostoiminnan voitoista olisi suotavaa jäädä enemmän taloudellista hyötyä meille suomalaisille (valtiolle, kunnille ja maanomistajille). Vuoden 1965 lakiin nähden vuoden 2011 uudistuksessa tapahtui myös edistystä (mm. kunnan vaikutusmahdollisuudet paranivat), mutta paljon jäi vielä tuolloin harmillisesti tekemättä.
Käsittääkseni Heinävedelle malminetsintäluvan saaneen Beowulff Miningin omistuspohja on pääosin ruotsalainen.