Blogi

Palokin koskien ennallistamisen osalta käynnissä selvityksiä – ratkaisevassa roolissa on lopulta Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n omistavien kuntien toiminta

Petri Nieminen | 5.2.2023 | Blogi

Eilen 4.2.2023 käytiin aktiivista keskustelua Palokin koskien ennallistamisteemasta Otto Kotilaisen koululla Heinävedellä. Heinäveden luonnonystävät ry:n järjestämään tilaisuuteen oli saapunut arviolta n. 70 aiheesta kiinnostunutta henkilöä.

Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen ja erittäin uhanalaisen taimenen tilanne on pahentunut vesihomeen seurauksena, eikä näiden kalalajien säilyttämistä voida enää laskea pelkästään laitosviljelyn varaan. Jotta lajien elinvoimaisuus voidaan turvata tulevaisuutta ajatellen, täytyy voimalaitosrakentamisen hävittämiä lisääntymis- ja poikastuotantoalueita mielestäni palauttaa Vuoksen vesistöalueelle.

Pidin tilaisuudessa oman alustuksen otsikolla “Padonpurkuhankkeet meillä ja maailmalla“. Maakuntaneuvos Matti Viialainen esitteli Heinäveden ja Tuusniemen kunnille laatimaansa selvitystyötä, ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen (POSELY) Teemu Hentinen kertoi paraikaa laadittavan viranomaisten selvitystyön tavoitteista, sisällöstä ja aikataulusta.

Saimme kuulla, että viranomaiset pyrkivät 31.3. mennessä valmistuvassa selvitystyössä arvioimaan Palokin vesivoimalaitospadon purkamisen, koskien kunnostamisen sekä pohjapatorakenteiden ja siltojen rakentamisen toteutettavuutta ja vaikutuksia. Tätä varten laaditaan mm. vesistömallinnusta Juojärven säännöstelyyn, vedenkorkeuden vaihteluun ja pohjapadon mitoitukseen liittyen, esisuunnitelma koskien kunnostamisesta sekä tutkitaan koskien vapauttamisen vesioikeudellisia edellytyksiä, matkailu-, kalatalous- ja aluevaikutuksia sekä vapautuvien koskien merkitystä lohikalojen säilytysviljelylle ja luonnontuotannolle. Myös Palokin vesivoimalaitoksen merkitystä sähköntuotannolle, sähköverkoille ja omavaraisuudelle sekä laitoksen hintaa arvioidaan.

Selvityksen tuloksia voidaan käyttää, kun arvioidaan mahdollista valtion osallistumista koskien vapauttamisen jatkosuunnitteluun ja toteutukseen. Samoin Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n omistajatahot voivat hyödyntää selvityksen tuloksia omassa päätöksenteossaan.  Toivottavasti koskien vapauttaminen osoittautuu selvityksen lopputulemana mahdolliseksi eri näkökulmista.

Palokin vesivoimalaitoksen omistaa Pohjois-Karjalan Sähkö Oy (PKS), jonka suurin omistaja (54,1 %) on Pohjois-Karjalan Energiaholding Oy, jonka omistajatahoja taasen ovat mm. alueen eri kunnat. Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueella sijaitsevat 17 eri kuntaa omistavat yhtiöstä myös suoraan 45,3 %. Edellä mainittujen osakeyhtiöiden hallituksissa ja hallintoneuvostossa istuu poliittisesti nimettyjä henkilöitä alueen kunnista. Käsitykseni mukaan yhtiöiden omistajia ovat:

  • Heinävesi
  • Ilomantsi
  • Joensuu
  • Juuka
  • Kaavi
  • Kitee
  • Kontiolahti
  • Kuopio
  • Lieksa
  • Liperi
  • Nurmes
  • Outokumpu
  • Polvijärvi
  • Rääkkylä
  • Savonlinna
  • Tohmajärvi
  • Tuusniemi

Jotta vesivoimalaitoksen myyminen voisi ylipäätään olla mahdollista, tulisi omistajakuntien evästää yhtiökokousedustajiaan esittämään yhtiöiden yhtiökokouksissa alueen kehittämisen prioriteetiksi koskien vapauttamista. Löytyykö alueen kunnista tahtotilaa koko Itä-Suomen kannalta merkittävän ennallistamishankkeen puolesta? Vielä tällä hetkellä yhtiö on ilmaissut tahtotilanaan uskovansa lohikalojen ja sähköntuotannon yhteiseloon Palokissa (tiedote 30.9.). Vesialueen omistajien edustajina kalatalouskeskukset neljän maakunnan alueelta ja Vaikkojoki-Juojärven kalatalousalue ovat jo vahvasti ilmaisseet kannatuksensa Palokin koskien ennallistamiselle.

Jaa tämä teksti: