Neulaniemeen suunnitellaan laajoja hakkuita, jotka vaikuttavat tulevan kaupunginosan virkistysalueiden metsänkuvaan
Kuopion kaupungin sivujen mukaan ”Kuopion Neulaniemen alueelle on valmistunut vuonna 2020 uusi yleiskaava, jonka toteuttaminen muuttaa alueen maankäyttöä. Suunnitelluilla metsänkäsittelyillä valmennetaan Neulaniemen puustoa tulevaan rakentamisen aiheuttamaan kasvuolosuhteiden muutokseen. Neulaniemen alueen tuleva asuntorakentaminen on arvioitu alkavan 2030-luvulla.” (https://www.kuopio.fi/metsanhoitotyot).
Kuopion kaupungin strategisessa metsäsuunnitelmassa Neulaniemen metsät kuuluvat osa-alueeseen ”ulkoilumetsä kaupunki”, joita suunnitelman mukaan hoidetaan virkistysalueena. Suunnitteilla on nyt mm. 87,4 ha edestä harvennushakkuita, 16,2 ha edestä poimintahakkuita, 8,5 ha pienaukkohakkuita ja 4 ha avohakkuita. Jostain syystä hakkuusuunnitelmat on kaupungin sivuilla jaoteltu neljään eri lohkoon ja pdf-tiedostoon, joissa pitkälti toistuu samat tekstit, ja joiden myötä kokonaisuuden hahmottaminen voi olla haastavaa. Hakkuusuunnitelmia voi kommentoida 5.8. saakka lähettämällä sähköpostia heikki.soininen@kuopio.fi
Rakentamisen alle jäävien alueiden ”valmentaminen” suunnitelma-alueen koillisosassa (lohko 1) on sinänsä ymmärrettävää, mutta itseäni suunnitelmassa kummastuttaa, että yleiskaavassa virkistysalueeksi merkityille alueille (lohkolla 2 ja 3) on tarkoitus kohdistaa avohakkuita maanmuokkauksineen (kuviot 237 ja 355), laajoja harvennuksia (mm. kuviot 272, 254, 274, 275, 255, 255.1, 330), poimintahakkuita (kuviot 318, 369, 373) ja pienaukkohakkuita (kuviot 331, 484, 485). Nämä toimenpiteet tulisivat muuttamaan alueen metsiä käsitellympään suuntaan. Ne myös monin paikoin rajautuvat luontoarvoiltaan tärkeiksi todettuihin metsikkökuvioihin ja suojelualueisiin aiheuttaen niihin reunavaikutusta.
Edellä mainitut alueen lounais- ja luoteispuolelle esitetyt hakkuukuviot on yleiskaavassa merkitty V-merkinnällä. Yleiskaavamääräyksen 203 mukaan V-merkinnällä varustetut alueet säilytetään luonnonmukaisena ulkoilu- ja virkistysalueena. Miksi siis edes esittää nähdäkseni yleiskaavan määräysten vastaisia toimenpiteitä, kuten avohakkuita, kyseiselle alueelle? Avohakkuut ja niihin liittyvä maanmuokkaus eivät mielestäni kuulu yleiskaavamääräyksen mukaiselle ”luonnonmukaiselle ulkoilu- ja virkistysalueelle”?
Täytyy pitää mielessä, että luonnonmukaisessa metsässä on myös heikkokuntoisia ja hidaskasvuisia puita sekä lahopuuta. Maapuita ja jopa keloja. Ne kuuluvat luontoon, eikä ulkoilu- ja virkistysalueilla voi perustella niiden poistamista ”heikentyneellä kunnolla”. Neulaniemen alueen metsät eivät ole talousmetsiä, jossa puuston mahdollisimman hyvä kasvukunto pyritään varmistamaan. Kuitenkin alueelle kohdennettavia avohakkuita perustellaan asiakirjoissa mm. sillä, että ”Uudistettavat metsät ovat varttuneita metsiä, joiden kunto on paikoin heikentynyt ja uuden puusukupolven kasvattaminen on ajankohtaista.”
Olen lähes varma, että suunnitelmasta saadun palautteen myötä muutaman avohakkuukuvion toteutus toki perutaan, jolloin on saatu perusteet todeta asukkaita kuullun ja kommentteja otetun huomioon. Samalla kuitenkin tullaan toteuttamaan alueen metsänkuvaa merkittävästi muuttavat harvennus- ja poimintahakkuut.
Vanha taktiikkahan on esittää laajojen muutosten joukossa selkeitä älyttömyyksiä ja tulla sitten niissä vastaan, mutta kuitenkin toteuttaa isossa kuvassa linjat alun perin suunnitellulla tavalla. Valitettavaa on, että luonnonmukaista metsäluontoa on yleisesti ottaen paljon helpompaa hävittää kuin säilyttää.
Omasta mielestäni alueen lounais- ja luoteispuolelle esitetyt hakkuut tulee ensiharvennuksia lukuun ottamatta jättää kokonaisuudessaan toteuttamatta. Näin mahdollistetaan luonnonmukaisten, monimuotoisten, eri-ikäistä puustoa sisältävien virkistysmetsien säilyminen uuden kaupunginosan asukkaiden ja kaikkien kuopiolaisten iloksi.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.