Blogi

En asetu ehdolle aluevaaleissa – priorisoin rajallisen käytettävissä olevan ajan nykyisten luottamustehtävieni hoitamiseen

Petri Nieminen | 5.12.2021 | Blogi

Aluevaalit järjestetään seitsemän viikon kuluttua 23.1.2022. Niissä valitaan ensimmäiset aluevaltuustot 1.7.2021 perustetuille hyvinvointialueille. Jatkossa hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä kuntien sijaan.

Päätin jo tovi sitten, että en lähde aluevaaleissa ehdolle, vaikka ehdokkaaksi kysyttiinkin. Koen, että nykyistä syvällisempi perehtyminen etenkin sote-puolen asioihin vaatisi itseltäni niin suurta ajallista panostusta, ettei ehdokkuus ole tämänhetkisessä elämäntilanteessani mahdollinen. Olen pienen pojan isä ja vähän isomman isäpuoli. He tarvitsevat huomiotani, ja päivätyön ohella jo nykyisten luottamustehtävien hoitaminen ja asioihin perehtyminen lohkaisee ison osan viikoittaisesta yhteisestä ajasta. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Oma rajallisuutensa on hyvä tunnistaa ajoissa.

Ajattelen toisaalta myös tulevaa. Vaikka aluevaalit jäävätkin väliin, niin seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa enää 16 kuukautta. Ehkäpä olen niissä ehdolla 🙂

Pohjois-Savon aluevaaleihin jo ehdolle asetettuja oivallisia vihreitä ehdokkaita löytyy täältä: https://www.savokarjalanvihreat.fi/aluevaalit-2022/pohjois-savon-aluevaalit-2022

Ehdokaslistat jätetään 14.12. mennessä, joten vielä ehdit itsekin halutessasi mukaan ehdolle!

Jaa tämä teksti:

Vastaa