Blogi

Strategiaseminaari Kuopion kaupunginteatterilla 23.8.2021

Petri Nieminen | 23.8.2021 | Blogi

Kaupunginvaltuusto kokoontui tänään Kuopion kaupunginteatterille strategiaseminaariin. Sen tavoitteena oli:

  • Hahmottaa kaupungin nykytilannetta ja sen tulevaisuuden toimintaan vaikuttavia muutostarpeita
  • Arvioida nykyisen strategian toteutumista ja toimivuutta sekä hahmottaa sen muutostarpeita ja painotuksia uudella valtuustokaudella
  • Linjata vuoden 2022 talousarvion valmistelua
Paljon pohdittavaa mahtui yhteen päivään – sisältyyhän kaupunkiorganisaation n. miljardin euron budjettiin monenlaista asiaa. Oli myös erittäin mukava päästä hieman vapaammin tutustumaan kanssavaltuutettuihin.
Kuopion strategian mukainen visio on mielestäni hyvä: Hyvän elämän pääkaupunki. Strategian tähän astisessa jalkauttamisessa on ollut sekä onnistumisia kuin parannettavaakin. Kaupungin talous olisi tärkeää saada tasapainotettua nykyistä kestävämmälle tolalle (alijäämä n. 20 M€). Keskustelujen perusteella petrattavaa vaikuttaisi löytyvän myös esimerkiksi hyvinvointi-teeman alta (ennaltaehkäisy, mielenterveyspalveluihin satsaaminen). Hyvää työtä koettiin tehdyn esimerkiksi kaupunkikehityksen ja viisaan liikkumisen saralla (vilkku-pyörät, sähköbussit, biokaasulla toimivat jäteautot).
Itse nostin keskusteluissa esille muun muassa hiilineutraaliuden, luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja digitalisaation tärkeinä ajureina, jotka tulisi läpileikkaavasti huomioida koko kaupunkiorganisaation toiminnassa.
Kuopion kaupungin strategia löytyy verkkosivuilta: https://www.kuopio.fi/strategia
Jaa tämä teksti:

Vastaa