Lehtikirjoituksia

Suomalaiset ansaitsevat tiukemman kaivoslain

Petri Nieminen | 31.3.2019 | Lehtikirjoituksia

Julkaistu Savon Sanomissa 31.3.2019.

Kaivoslain muutostarpeista on puhuttu paljon, mutta Juha Sipilän (kesk.) hallitus ei onnistunut korjaamaan ongelmia. Uudistus tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan ennen kuin CETA-vapaakauppasopimus astuu EU:ssa voimaan.

Suomessa löytäjä saa pitää -periaatteen mukaan maaperän rikkaudet kuuluvat sille, joka alueen varaa. Periaate on vanhentunut, ja siitä on luovuttava. Uusiutumattomista mineraalivaroistamme on maksettava yhteiskunnalle oikeudenmukainen korvaus.

Tarvitaan louhintamäärään perustuva kaivosvero – kansallisvarallisuudestamme tulee jäädä enemmän rahallista hyötyä Suomeen. Louhintavero kannustaa louhimaan vain riittävän rikkaita esiintymiä ja vähentämään jätteen määrää. Kannattamattomat ja heikosti kannattavat kaivokset jäävät kokonaan perustamatta. Tällaista veroa on myös vaikea kiertää verosuunnittelun kautta.

Mineraalivarantomme eivät ylipäätään katoa mihinkään, vaikka niitä ei heti hyödynnettäisikään. Ne todennäköisesti vain kasvavat korkoa muun maailman varantojen ehtyessä. Esiintymiämme ei kannata antaa pois liian halvalla, sillä tulevatkin sukupolvet tarvitsevat kallioperämme mineraaleja.

Myös paikallinen ääni on saatava paremmin kuuluviin. Kaivoshankkeiden valmistelu kestää pitkään ja on kohtuutonta, jos alueen muut yrittäjät ja asukkaat joutuvat vuosiksi pattitilanteeseen tietämättä, uskaltaako investoida vai joutuuko väistymään kaivoksen tieltä.

Kaivostoiminta saattaa kestää vain vuosikymmenen, mutta sen haitat voivat olla pysyviä. Malminetsintä luonnonsuojelualueilla tulee yksiselitteisesti kieltää. Lisäksi kaivosten vakuuskäytäntöjä tulee kehittää muun Euroopan tasolle. Kaivosyhtiöiden tulee itse vastata kaivosten sulkemisen kokonaiskustannuksista. Vakuuk­sien riittävyyden varmistamiseksi tarvitaan tarkennuksia kaivoslakiin ja ympäristönsuojelulakiin.

Itä-Suomeen kaavailtavat kaivoshankkeet uhkaavat paikallisia elinkeinoja ja luontoarvoja. Järviluonto puhtaine ruokineen, metsineen ja vesineen on matkailuvaltti, jota ei pidä riskeerata lyhytaikaiselle voitontavoittelulle. Kaivoksiin liittyvän lainsäädännön korjaamisen tulee olla seuraavan hallituksen ensimmäinen tehtävä.

Krista Mikkonen, Kansanedustaja ja -ehdokas (vihr.), Joensuu

Petri Nieminen, Kansanedustajaehdokas (vihr.), Kuopio

Jaa tämä teksti:

Vastaa