Sisäiseen turvallisuuteen panostettava
Julkaistu Savon Sanomissa 10.2.2019.
Lehti kirjoitti poliisin henkilöstövajeesta Itä-Suomessa (SS 6.2.). Ongelma on valtakunnallinen: Suomen poliisijärjestöjen liiton mukaan poliisilta jää vuosittain hoitamatta 100 000 hälytystehtävää, vastausajat hätäkeskuksissa ovat pidentyneet ja vähäisiä rikoksia ei pystytä selvittämään.
Suomessa on vähiten poliiseja henkeä kohti koko Euroopassa. Määrää on vähennetty viime vuosikymmenen aikana noin 8 000:sta noin 7 150:een. Kehitys on huolestuttava.
Tulevalla hallituskaudella on panostettava Suomen sisäiseen turvallisuuteen, ja muun muassa poliisi tarvitsee lisää määrärahoja ja henkilöstöä. Resurssien täytyy pysyä jatkuvasti riittävällä tasolla, eikä neljän vuoden vaalisykli ole riittävän pitkä ajanjakso tämän aihepiirin asioiden tarkasteluun. Tarvitaan hallituskausien yli ulottuvaa pitkäjänteistä politiikkaa, jotta maan turvallisuutta voidaan ylläpitää ja kehittää siten, että Suomi pysyy turvallisena hyvinvointivaltiona myös tulevina vuosikymmeninä.
Suurimpia perinteisten turvallisuusuhkien taustatekijöitä ovat eriarvoistuminen ja syrjäytyminen, joita pitää ennaltaehkäistä. Etenkin nuorten miesten syrjäytymisriskiin täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Mahdollisia uhkia yhteiskunnan sisäiselle turvallisuudelle ovat myös ilmastonmuutos, informaatiovaikuttaminen, terroristiset iskut sekä laajamittainen maahanmuutto ja sen vaikutukset julkiseen talouteen. Myös näihin täytyy pyrkiä reagoimaan etukäteen; ennaltaehkäisy on kustannustehokkainta turvallisuuspolitiikkaa.
Globaaleista muuttoliikkeistä johtuva väestön monimuotoistuminen lisää erilaisten arvoryhmien määrää yhteiskunnassamme. Vaikka tämä sinänsä voi rikastuttaa suomalaista yhteiskuntaa, saattaa arvojen todellinen tai koettu sirpaloituminen samalla myös eriyttää ihmisryhmiä. Arvomaailmaltaan sirpaloitunut yhteiskunta on haavoittuvampi informaatiovaikuttamiselle, joka pyrkii vastakkainasettelun lisäämiseen.
Kuplautuminen ja erilaisuuden ymmärryksen puute ovat vaarallisia asioita – myös politiikassa tulisi pyrkiä rakentavaan vuorovaikutukseen ja vastakkainasettelun vähentämiseen.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.